Kivuton ja kiireetön palvelu
Joensuun Utrassa sijaitseva nykyaikainen yksityisklinikka on varustettu alan laadukkaimmilla välineillä sekä tekniikalla. Junona-klinikalla lempeät ja kivuttomat toimenpiteet suoritetaan aina asiakasta kuunnellen. Kaikki käytettävät tutkimusvälineet on esilämmitetty, minkä lisäksi vastaanotolla mukavuus on huomioitu jokaisessa valinnassa.
Ystävällinen palvelu
Korkealaatuinen teknologia
GYNEKOLOGIN PALVELUT
KIIREETÖN VASTAANOTTO
VARAA AIKA VASTAANOTOLLE
Julia Korhonen, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Kotiklinikkani Junona on lääketieteellinen hoitolaitos, jossa on nykyaikainen, tieteellinen mutta samalla lämmin lähestymistapa asiakkaiden hoitamiseen. Olen erikoistunut alalle Venäjällä sekä Suomessa ja olen huolehtinut naisten terveydestä jo vuodesta 2004 lähtien. Olen sertifioitu kolposkopisti ja Suomen Kolposkopiayhdistyksen sekä Eurooppalaisen esteettisen gynekologian yhdistyksen täysjäsen. Työkokemukseeni kuuluvat myös gynekologisten sairauksien avohoidot myös erilaisten gynekologisten toimenpiteiden ja leikkaushoidon toteuttaminen. Erityisosaamiseeni kuuluvat kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien muutosten hoito ja seuranta, leikkaushoidot sekä esteettiset gynekologiset toimenpiteet eli intiimikirurgia. Kehitän jatkuvasti pätevyyttäni ja hankin uusinta nykyaikaista tietoa erikoisalaltani osallistumalla vuosittain kansainvälisiin ja paikallisiin kongresseihin ja koulutuksiin. Potilaiden kanssa työskennellessäni käytän vain nykyaikaisia diagnostiikka- ja hoitomenetelmiä. Olen aina valmis auttamaan sinua ratkaisemaan monia terveyteesi liittyviä ongelmia. Ota rohkeasti yhteyttä, vastaanotollani jokainen huolesi on tärkeä. Lämpimästi tervetuloa Junona klinikalle hyvään ja asiantuntevaan hoitoon!
Kun haluat yksilöllistä hoitoa, Junona on sinua varten.
Junonan yksityisellä gynekologian klinikalla Joensuussa saat aina kiireetöntä ja ystävällistä palvelua kaikkiin naisen terveyteen liittyviin huoliisi. Klinikalla sinua palvelee kokenut ja luotettava ammattilainen, jonka lämmin vastaanotto tekee jokaisesta käynnistä miellyttävän.
Synnyttävälle ja raskauden aikana
Teen vastaanotollani ultraäänitutkimuksia kaikissa raskauden vaihessa ja autan tarvittaessa raskaudenaikaisissa ongelmatilanteissa. Klinikallani tulevilla vanhemmilla on ainutlaatuinen mahdollisuuden nähdä syntymättömän lapsen kuva suureen kokoon heijastettuna. Useat tulevat vanhemmat ovat kokeneet iloisten tunteita palvelun avulla. Raskaana oleville tarjoan lisäksi maksuttomasti käynniltä mukaasi muistikortin, johon on tallennettu valokuvia ja videoita lapsestasi.
Kivuton ja miellyttävä käyntikokemus
Junona-klinikalla on lämmin tunnelma, jossa sinun hoitosi on aina etusijalla. Asiakkaiden aikaa ei ole rajoitettu, vaan hoitoosi käytetään juuri se aika, minkä ongelmasi täydellinen ratkaisu vaatii. Toimenpiteiden aikana minulle on tärkeintä, että asiakkaalla on hyvä olla ja toimenpiteet ovat kivuttomia.
Gynekologin vastaanotto Utrassa
Junonaan on kätevä tulla. Löydät klinikalta maksuttomia pistokkeellisia autopaikkoja, minkä lisäksi kaupungin linja-auto numero 2 kulkee suoraan klinikalle. Pääset vastaanotolleni nopeasti, tarvittaessa jopa samana päivänä. Klinikalle voit varata myös viikonloppu- ja ilta-aikoja. Ajat voidaan sopia henkilökohtaisesti soittamalla, jos nettiajanvarauksessa ei löydy sopivaa aikaa.
Soita arkisin 040 5921312 ma-to 10-19, pe 10-16. La-su vain kiireellisissä tapauksissa voit laittaa tekstiviesti.
Junona naiseuden kunniaksi
Klinikan nimi liittyy läheisesti muinaiseen mytologiaan. Jumalatar Juno oli arvostettu perheen, aviollisen rakkauden sekä äitiyden suojelija. Tämän jumalattaren kunniaksi muinaiset roomalaiset pitivät juhlallisia seremonioita häiden aikaan sekä toivat kiitollisina uhrilahjoja kauan odotetun lapsen syntyessä. Juno on naisellisuuden, kauneuden, nuoruuden, rakkauden sekä äitiyden jumalatar. Kirjallisuudessa nimeen liittyykin usein lisänimi ”kaunis”.
Tämän kauniin jumalattaren mukaan klinikkani onkin saanut nimensä:









